Tervetuloa!

Tanssii Tätien Kanssa ry on aikuisten naisten v. 2007 perustama yhdistys, joka järjestää 50 + naisille ja miehille tavoitteellista tanssitoimintaa, harrastepohjaista musiikkiliikuntaa, seuratanssin opetusta ja erilaisia tanssi – ja kulttuuritapahtumia. Yhdistyksellä on Torniossa oma Tätien tanssikoulu osoitteessa Viidankatu 25.

Vuosina 2012 – 2014 RAY tuki Tätien toimintaa Se mahdollisti myös pyörätuolia apunaan käyttävien säännöllisen tanssin opetuksen ja vapaaehtoisten ohjaajien koulutuksen.

Suuri yleisö on voinut nauttia Tätien järjestämästä Meri-lapin Heikki ja Helmi – kilpailuista joka toinen vuosi.

posari-lehtikuva-9122014

Kuva: Nina Susi

Tanssivat tädit ovat juurtuneet maakuntaan

Lehtijuttu Pohjolan Sanomissa 9.12.2014:
Tanssivat tädit ovat saaneet aikaan lumipalloefektin. Osallistujia tuli vuosi vuodelta enemmän. Valmistuville geronomeille tarvittiin innostavia malleja ja harjoittelupaikkoja. Tavoitteena oli kohderyhmän laajentaminen yksinäisiin, syrjäytymisuhan alla oleviin ja laitoksissa asuviin ikääntyneisiin.
Lue koko juttu Tätien kanssa -projektin loppuraportista ⇒

 

Tule mukaan iloiseen meininkiin!

Liity Tanssii Tätien Kanssa yhdistykseen, tule tanssimaan tai tekemään vapaaehtoistyötä tanssin parissa!

Tanssii Tätien Kanssa ry on aikuisten naisten v. 2007 perustama yhdistys, jonka tavoite on ikääntyvien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen.

Yhdistyksellä on Torniossa oma Tätien tanssikoulu osoitteessa Viidankatu 25.

LUE LISÄÄ

Lehtijuttuja

Pohjolan Sanomat 1.2.14. Lue tästä
Pohjolan Sanomat 7.10.13. Lue tästä
Pohjolan Sanomat 14.10.13. Lue tästä